Teemasivut
LUOVUUS
Lue juttu
Anna Abreun harrastuksista ja Annan ja Tessan julkkistreffeistä!
Kokeilkaa monenlaisia harrastuksia

Laulaja Anna Abreu toivoo, että Suomen lapsilla olisi paljon kivoja harrastuksia. Hän itse on harrastanut erilaisia asioita ja löytänyt niistä sen kaikkein rakkaimman: musiikin.
Hän rohkaisee lapsia harjoittelemaan.
– Jos haluaa oppia soittamaan tai laulamaan, kannattaa treenata ahkerasti!
Tosissaan musiikkia harrastavan pitää olla utelias. Joskus voi kuunnella muutakin musiikkia kuin omaa idoliaan. Kirjastoista ja kaupoista löytyy mielenkiintoisia kirjoja ja lehtiä, joista oppii paljon.
Harrastukset saavat tyhmyydet unohtumaan
Anna on kasvanut Helsingissä. Hänellä itsellään oli onnellinen lapsuus, mutta hän näki, etteivät kaikkien asiat olleet yhtä hyvin.
– Kouluihin tarvitaan hyvät opettajat, jotka välittävät oppilaistaan. Ei saa olla niin, että tokaluokkalaiset tupakoivat tai että koulussa saa koko ajan pelätä, että joku kiusaa, hän sanoo.
Hän uskoo, että jos lapset eivät saa harrastaa, he saattavat helpommin tehdä kaikkea tyhmää.
– Tykkäsin Rajakylän ala-asteesta. Siellä oli hieno, luova ilmapiiri. Oli mukava tehdä jänniä kuvisjuttuja, hän muistaa.
Ja laulaessaan koulun juhlissa hän tajusi, että laulaminen on hänen juttunsa.
– Siitä lähtien, noin kahdeksanvuotiaasta, olen halunnut laulajaksi. Mutta vasta Idos-kilpailun jälkeen päätin asian, hän kertoo.
Viulun soitosta tarkka korva
Anna soitti yhdentoista vuoden ajan viulua.
– Viulua soittaessa oppii kuulemaan musiikin tarkemmin ja oppii myös musiikin teorian. Klassinen musiikki on rauhoittavaa. Kuuntelen klassista musiikkia siivotessani, hän kertoo.
"Just a pretty face?" -levyn kappaleista Anna itse pitää eniten rauhallisesta ja kauniista kappaleesta nimeltä "Impatient".
Musiikin lisäksi liikunta, tanssi, läheiset ihmiset ja hänen kaksi saksanpaimenkoiraansa ovat hänelle tärkeitä.
– Vaikka eilenkin aamulla lähtiessäni kello kuusi koiria ulkoiluttamaan ajattelin , että onko tässä järkeä. Toppatakki oli aivan sateesta märkä ja koirat olivat ihan mudassa... Mutta koirien riemu tarttuu, niiden mielestä se sade oli ihan hieno juttu ja lopulta minullakin oli hyvä mieli, hän kertoo.
Tessa ja Anna tapasivat

Lasten Sivujen kummiryhmänä toimivan Jokelan koulun 6B-luokan oppilaat saivat ideoida, ketä sivuilla pitäisi haastatella.
He päättivät, että laulaja Anna Abreulta kysyttäisiin haastattelua Lasten sivuille. Mukana haastattelussa olisi luokan oppilas, Annan musiikista kovasti pitävä Tessa Yläpöntinen.
Kun Anna ja Tessa tapasivat, Anna katsoi Tessaa tarkkaan.
- Ihan kuin olisin nähnyt sinut jossakin, ehkä keikallani. Oletko ollut eturivissä, hän kysyi Tessalta.
Kyllä, Tessa on ollut katsomassa Annaa vuoden sisällä kahteenkin kertaan, kun Anna on ollut keikalla Jyväskylässä. Ja molemmilla kerroilla aivan lähellä lavaa!
Anna kertoo huomanneensa, että hän muistaa erittäin hyvin ihmisten kasvot, vaikka olisi nähnyt ne vain kerran.
- Mutta ihmisten nimiä en sitten niin hyvin muistakaan, hän naurahtaa.
Anna kyseli Tessalta hänen harrastuksistaan.
Tessa kertoi harrastavansa showtanssia ja reggeatonia.
- Niinkö? Minäkin harrastan reggeatonia. Tanssi on NIIN hyödyllinen harrastus. Siinä oppii liikunnalliseksi, hän kertoo.
Myös eläinrakkaus yhdistää Annaa ja Tessaa. Kummallakin on koiria ja Tessalla myös kani. Kani-mokoma tosin oli järsinyt nurkat Tessan kirjasta, joka kertoi Anna Abreusta. Mutta siitä ei Annalle kerrottu.
Jokelan koulun 6B-luokan kysymyksiä Anna Abreulle
* Kuka oli esikuvasi, kun olit lapsi?
Minulla ei ollut kovin paljon esikuvia lapsena, en ollut fanittajatyyppi. Bäkkäreitä (Back Street Boys) tuli kuunneltua aika paljon.
* Miltä kuuluisuus tuntuu?
Se on siinä mielessä hyvä asia, että musiikkini pääsee esille. Muuten ihmiset eivät tuntisi minua, enkä pystyisi tienaamaan elantoani musiikin avulla. Huono puoli on, että siinä menettää yksityisyytensä.
* Toivotko joskus, että et olisi kuuluisa?
Joskus toivon, etteivät ihmiset tuntisi minua vapaa-aikanani. Mutta jos kysytään haluanko oikeasti, etten olisi kuuluisa, vastaus on ei. Kyllä mä haluan tehdä tätä uraa ja olla laulaja.
* Haittaako kuuluisuus ystävyyssuhteita?
Hyvät ystävyyssuhteet pysyvät, huonommilla ei ole niin väliä. Kateutta olen tietysti kohdannut, kun olen paljon esillä.
* Tuleeko sinulle koskaan ramppikuumetta eli jännitätkö keikkoja?
En enää. Aluksi kyllä. Oli ihan järkyttävää, miten paljon Idolsissa jännitin. Kaksi minuuttia ennen lavalle menoa saatoin täristä niin paljon, etten lähes pysynyt pystyssä. Nykyäänkin voin hermostua keikalla, jos huomaa että yleisö ei lähde jossain vaiheessa lähde mukaan.
* Mikä jännitykseen auttaa?
Jos se tulee kesken keikan siksi, että yleisö ei meinaa lähteä mukaan, teen enemmän töitä sen eteen. Jotta jännitys ei kuuluisi äänessä, täytyy käyttää apuna laulamisen tekniikkaa. Osaan sen nyt paremmin kuin Idolsin aikaan.
* Mitä laulamisessa pitäisi ottaa huomioon?
Laulutunnit opettavat tekniikkaa. Suosittelen sellaisen opettajan tunteja, joka käyttää "complete vocal technigue" -nimistä tekniikkaa. Sen avulla voi oppia laulamaan juuri niin kuin haluaa laulaa. Oppii käyttämään erilaisia soundeja ja murinoita, vaikka kiljumistakin, mutta oikeella tavalla, niin että äänihuulet pysyvät terveinä.
* Mikä on paras tekemäsi musiikkivideo?
Uusi videoni Music everywhere. Sen tekeminen oli hauskaa!