Teemasivut
Liikunta ja terveys oli Lasten sivujen teemana keväällä 2009.
Voit lukea terveellisistä tavoista kertovan uutisen - se on edelleen ajankohtainen!
Terveellisistä tavoista tulee hyvä olo
Jotkut aamut ovat hassuja. Melkein heti herättyä tulee sellainen olo, niin kuin oikein päässä kihisisi intoa tehdä kaikenlaista! Voi heiluttaa käsiä ja jalkoja, hyppiä, pomppia, juosta, pelata ja vaikka seistä päällään, jos osaa. Voi pelata jalkapalloa, puolustaa villisti ja tehdä maalin.
Skeittailla ja parkourata kaupungin kaduilla ja skeittipaikoilla.
Tai kävellä perheen kanssa pitkä luontopolku alusta loppuun asti. Mennä mökille ja saunaan-uimaan kaksikymmentä kertaa, aina uudestaan ja uudestaan, kunnes iho on ihan kurttuinen vedenpaljoudesta ja tekee jo mieli kuivatella ja syödä jotain hyvää.
Tai pelata pyörätuoli-ultimatea tai maalipalloa kavereiden kanssa. Ajella polkupyörällä, sujahtaa nopeasti paikasta toiseen sulalla tiellä eikä päähän tarvitse edes laittaa pipoa.
On myös mukavaa tuntea iloa ja innostusta, oppia uusi laulu tai soittokappale, saada valmiiksi itse suunniteltu käsityö tai vaikea koululäksy. Voi nauraa kavereiden kanssa hölmöille vitseille ja halata parasta ystävää monta kertaa, kun hän lähtee kotiin.Ja on kivaa, kun vatsassa, päässä ja joka paikassa tuntuu hyvältä, eikä yhtään kipeältä. Ja kun huomaan, että ymmärrän asioita. Tiedän, että aina ei voi olla hyvä olla, mutta itse voi toimia oman hyvän olon hyväksi. Tiedän, että ystäväni voi tarvita lohduttavia sanoja, että hänen huono olonsa paranisi. Ja osaan puhua muille, jos minua harmittaa tai kiukuttaa jokin asia.
Kaikkea tätä on terveys. Kunnossa oleva keho jaksaa liikkua. Kunnossa oleva mieli pystyy oppimaan, innostumaan ja tuntemaan tunteita. Jokaisella on vahvoja puolia ja oikeus iloita niistä. Ja jokainen voi käyttää niitä taitoja, mitä itsellä on.
Terveys on voiman tunnetta kehossa ja mielessä. Kaikilla on mahdollisuus elää terveesti.
..........
Neljä vinkkiä parempaan terveyteen
Tässä sinulle neljä tärkeää vinkkiä terveestä elämästä.
Ulkoile joka päivä
- Auringosta saat D-vitamiinia, jota tarvitset muun muassa saadaksesi vahvat luut.
- Raikas ulkoilma ja kirkas valo tuo virkistystä.
Syö monipuolisesti
- Lataa lautaselle reilusti erivärisiä kasviksia, niin saat vitamiineja, jotka pitävät flunssat loitolla. Nauti myös hedelmistä ja marjoista ja kokojyväleivästä ja puuroista. Saat niistä energiaa, joka muuttuu kehossa voimaksi ja lämmöksi.
- Nauti kalasta, sillä se auttaa verisuoniasi ja aivojasi toimimaan hyvin. Myös liha ja kananmunat antavat tukevasti voimaa vauhdikkaampiinkin harrastuksiin.
- Jos mahdollista, juo kolme lasillista maitoa tai piimää päivässä ja laitat leipien päälle juustoa. Luustosi kasvaa vahvaksi.
- Sipsit, karkit ja limsat eivät ole jokapäiväistä ravintoa.
- Muista syödä tukeva aamupala ja välipala koulusta tultuasi, niin pysyt virkeänä iltaan asti.
Nauti liikunnasta
- Joka päivä tulisi liikkua yhteensä kaksi tuntia. Tämä määrä voi täyttyä helposti esimerkiksi välituntiliikunnalla, kävelyillä koulun, kauppaan ja kavereiden luo, sekä liikunnallisilla leikeillä pihalla ja jonkin liikuntalajin harrastamisella.
- Tietokoneen ja televisioruudun ääressä kannattaa istua korkeintaan kaksi tuntia päivässä.
Kerro aikuiselle, jos sinua surettaa
- Jos olet pitkään surullinen ja mielessäsi on toivottomia ajatuksia, puhu asiasta aikuiselle. Jos et voi puhua omille vanhemmille, puhu opettajalle, kouluterveydenhoitajalle tai esimerkiksi MLL:n lasten ja nuorten maksuttomaan puhelimeen 0800 120 400 maanantaista perjantaihin kello 14–20 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 17–20.