Sisun sivut


Maaliskuussa 2010 Sisu kävi Äänekosken Suolahden Asemakadun koulun 3B-luokan vieraana.

Suolahden koulun terveiset

Sisu-kissa tupsahti ensivisiitille luokkaamme jokunen viikko sitten, kun Lasten sivujen uuteen teemaan ja Sisun valokuva-albumiin käytiin kuvaamassa kuvia. Tavattuamme silloin esitimme kutsun Sisulle saapua pidemmäksi aikaa. Niinpä seuraavalla viikolla kissa matkalaukkuineen saapuikin paikalle.

Sisu kotiutui välittömästi, kun sai kaverikseen Uppo-Nallen. Oppilaat pitivät kissasta hyvää huolta. Perehdyimme lasten oikeuksiin keskustellen. Koulumme on mukana myös KiVa Koulu -hankkeessa, joten asiat tuntuivat tutuilta. Kissa pääsi seuraamaan oppitunteja oman 3B-luokan lisäksi atk-luokkaan ja koulun pihamaalle. Kuvat kertokoot puolestaan.

Haikein mielin oppilaat Sisusta nyt pääsiäisen alla luopuivat. Tervemenoa Sisu uuteen kouluun ja kiitokset mukavasta vierailustasi!

Terveisin, 3b-luokan oppilaat ja Sini-ope