Sisun sivut


Sisu vieraili Oulunlahden koulun 6C-luokassa marras-joulukuussa 2009

Oulunlahden koulun terveiset

Sisu-kissa saapui 6C-luokkaan Oulunlahden kouluun jännittävissä tunnelmissa. Emme tahtoneet aluksi saada edes laukkua auki, mutta viimein lukot avautuivat ja uusi ystävämme Sisu tuli esiin. Luimme Sisun tuoman kirjeen ja suunnittelimme alkavaa projektia. Valmistelimme myös pientä Sisu-kissan esittelyä Lapsen Oikeuksien päivälle koko koulun yhteiseen tilaisuuteen.

Tätä tärkeää päivää vietimme 20.11 koulussamme monin tavoin. Oppilaskunta oli suunnitellut päivän kulun:

* Koulun yhteinen tilaisuus, jossa Riku ja Matias esittelivät Sisun muille luokille ja oppilaskunnan edustajat esittelivät julistenäyttelyn, joka oli tehty lapsen oikeuksista. Jokainen luokka toteutti yhden julisteen ja liittivät kuvaan yhden lapsen oikeuden.
* Oppilaat saivat toimia "opettajina" ja pitää luokissa pieniä oppitunteja.
* Isommat oppilaat hakivat pienempiä oppilaita esim. kuutoset hakivat ekaluokkalaisia kummioppilaita isojen välituntipihalle leikkimään.
* Oppilaat osallistuivat koulun piirustuskilpailuun, jonka aiheena oli "Lapsi".
* 6C-luokka kuvasi mukavia hetkiä Lapsen Oikeuksien päivänä.
* Oppilailla oli pelitunti, jota varten sai tuoda kotoa oman lautapelin.
* Huippuhetkenä päivässä oli se, että oppilaat saivat syödä kotoa tuotuja herkkuja.
* Oppilaskunnan toiveen mukaisesti perjantai oli läksytön päivä!

HYVÄÄ LAPSEN OIKEUKSIEN PÄIVÄÄ KAIKILLE!

Teimme kolmen viikon aikana muutakin lapsen oikeuksiin liittyvää toimintaa. Kokosimme valokuvanäyttelyä mukavista hetkistä koulussa ja koulun ympäristöön liittyvistä parannusehdotuksista. Laadimme kuvatekstejä, pohdimme mitä asioita ja oikeuksia pakkaisimme mukaan autiolle saarelle - keskustelua syntyi kovasti, mutta myös yhteinen päätös saatiin aikaan. Lauloimme myös Lapsella on oikeus -laulua yhdessä. Melodia oli kiva ja sanoitus hieno lasten oikeuksista. Koottuamme näyttelyn pyysimme naapuriluokkia ja rehtoriamme Maija Laukkaa sitä katsomaan. Sisun vierailusta jäi kaiken kaikkiaan paljon ajateltavaa ja muisteltavaa.

Kiitos Sisulle käynnistä ja vie terveisiä Oulusta muuallekin Suomeen!

t. Oulunlahden koulun 6C-luokka