Lapsen oikeudet
Kuritusväkivalta on kielletty Suomessa. Se tarkoittaa sitä, että lapsia ei saa lyödä eikä kohdella kovakouraisesti.
Lue, miten kuritusväkivaltaa voi lasten mielestä tehokkaimmin vähentää!
Lasten ehdotukset kuritusväkivallan vähentämiseksi
Lapsille tietoa ja aikuisille apua

Lasten mielestä kuritusväkivaltaa voisi tehokkaimmin vähentää auttamalla vanhempia heidän ongelmissaan. Näitä ongelmia voivat olla liiallinen työnteko, rasittuneisuus mutta myös liiallinen alkoholinkäyttö.
Vanhemmat tarvitsisivat myös neuvoja lasten kasvatukseen varsinkin vaikeissa tilanteissa. Sekä aikuisille että lapsille pitäisi kertoa, että lasta ei saa lyödä eikä kohdella kovakouraisesti. Parhaiten tieto tavoittaisi heidät neuvolan, päivähoidon, koulun ja median kautta.
Lasten näkemyksiä vanhempien käyttämän kuritusväkivallan syistä selvitettiin lapsiasiavaltuutetun toimiston keväällä toteuttamalla verkkokyselyllä. Samalla haluttiin saada selville, miten lasten mielestä kuristusväkivaltaa voisi vähentää ja mikä olisi paras tapa tarjota lapsille ja nuorille tietoa asiasta.
Kurituksesta vaikea kertoa
Viime keväänä tehtyyn kyselyyn vastasi 370 yli 7-vuotiasta lasta ja nuorta. Vastauksista kävi ilmi, että kuritusväkivallasta kärsivien lasten ei ole helppo kertoa kokemastaan. He pelkäävät, mitä vanhemmat tekisivät saatuaan tietää, että lapsi on kertonut asiasta. Avun hakemisen esteitä ovat myös lapsen pelko joutumisesta pois kotoa sekä luotettavan aikuisen puute.
Kyselyn tuloksia on hyödynnetty sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä, joka on laatinut ehdotuksia kuritusväkivallan vähentämiseksi Suomessa edelleen. Mietintö luovutettiin ministeri Paula Risikolle 22. lokakuuta 2010.
Myönteistä kasvatusta tuettava

- Parissa vuosikymmenessä kuritusväkivalta on Suomessa vähentynyt selvästi, mutta hyvää kehitystä on edelleen syytä vahvistaa, muistuttaa työryhmän puheenjohtajana toiminut lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
- Kotoa kaikki alkaa. Sieltä saadaan ensimmäiset mallit erimielisyyksien ratkaisuun. Siksi myönteisen kasvatusta pitää tukea. Tavoitteena tulee olla lasten ja aikuisten molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus, korostaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
Tietoa lapsille ja nuorille
Lapsiasiavaltuutetun mielestä lasten kysely kertoo, että on tärkeä lisätä lasten luottamusta palveluihin ja niissä työskenteleviin aikuisiin.
- Koulu on tärkeässä asemassa tiedon jakajana. Koulun oppilashuollon henkilökunnan on myös tärkeä olla lapsille ja nuorille tuttuja ja läsnä koulun arjessa. Myös nettiin tarvitaan lapsille ja nuorille tietoa näistä asioista, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula korostaa.
Kuritusväkivalta kiellettiin Suomessa lailla vuonna 1984. Myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus turvalliseen elämään.
* Lapsiasiavaltuutetun tiedote